Moikka!
Olen Maria, 41-vuotias perheenäiti Espoosta. Meillä on mieheni kanssa 1- ja 3-vuotiaat pojat, ja perheeseemme kuuluu myös mieheni 10-vuotias poika.
Olen työskennellyt terveyden ja hyvinvoinnin parissa jo yli 15 vuoden ajan. Olen ollut erikoissairaanhoidossa töissä vuodesta 2011 lähtien, leikkausosastolla anestesiahoitajana ja päivystyksessä sairaanhoitajana. Nykyisin työskentelen sairaaloiden rakennus- ja remonttihankkeiden ICT-projektipäällikkönä.
Vuosien aikana olen nähnyt terveydenhuollon läheltä ja oppinut arvostamaan sitä valtavasti. Samalla olen alkanut ajatella yhä enemmän sitä, mitä voisimme tehdä jo ennen kuin ongelmat kasvavat niin suuriksi, että tarvitaan terveydenhuollon palveluita.
Olen erittäin eläinrakas ja meidän perheen seuraava jäsen tuleekin olemaan koiranpentu. Minulla on aina ollut koira ja monen vuoden ajan myös hevosia. Tällä hetkellä meillä ei ole eläimiä ja sellaista kaipaamme!
Miksi teen tätä?
Ennaltaehkäisy on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta äitiyden myötä löysin sille oman, erityisen merkityksellisen kentän.
Äitien hyvinvointiin vaikuttavat valtavasti esimerkiksi uni, palautuminen, liikunta, ravitsemus, parisuhde, arjen kuormitus, oma aika, identiteetti ja kokemus oman elämän merkityksellisyydestä. Silti äiti jää helposti kaiken tämän keskellä viimeiseksi.
Tiesin teoriassa paljon hyvinvoinnista. Silti äidiksi tuleminen opetti minulle, miten eri asia on yrittää pitää itsestään huolta silloin, kun oma aika, uni, keho, identiteetti ja koko arki ovat mullistuneet.
Olen matkalla kohti omannäköistä elämää ja otan muutkin mukaan.
Mitä rakennan
Lindberg Living yhdistää tutkittua tietoa, omakohtaista kokemusta ja käytännön elämää. Rakennan matalan kynnyksen paikkaa, jossa äiti voi pysähtyä oman elämänsä äärelle, saada tietoa, tavata muita naisia ja löytää tapoja tehdä arjestaan itselleen sopivampi.
Tällä hetkellä mukaan pääsee ilmaiseen Glow Up -haasteeseen, verkkokurssille sekä luentoihin ja iltoihin. Tulevaisuudessa mukaan tulevat myös retriittiviikonloput maaseudulla, KK-klubi verkossa ja eri alojen asiantuntijat.